Ensimmäinen lukemani Nousiainen. Otin tämän kirjastosta varmaan sen takia, kun Nousiainen on niin symppis televisiossa (olen jopa alkanut pitää Mikko Kuustosta hauskana kun on Nousiaisen kanssa samassa ohjelmassa).
Hyvin kulkeva kirja, ja tykkään kielestä. Tarina, jos vähän yksinkertainen, silleen että hyvikset ja pahikset ovat aivan selkeästi mitä ovat, ja lopussa käy niinkuin pitääkin kaikille, on kuitenkin hvyin kerrottu. Lopussa ajattelee, että olipa hyvä kun luin tämän. Sangen piinallisen ajankohtainen aihekin. Ja kaipa kaikki ikäryhmät tarvitsevat kirjoja, joissa kehystarinan ajankuva on kaikin puolin tuttua.
Eri juttu sitten onkin, että onko hyväksi vahvistaa minun insinöörihumanistimielipidettäni kauppa"tieteilijöistä". Että ne ovat kaikki tyhmiä ihmisenä esiintyviä limoja, ja kauppatieteen nimittäminen tieteeksi on tieteen loukkaamista... No, ekonomit nauraa koko matkan pankkiin. Kai minäkin nauraisin.
Kotimainen kirjallisuus on vähän musta aukko. Kaipa sitä voisi muutakin kuin Kjell Westön kirjoja yrittää, kun tämä toimi.
torstai 24. huhtikuuta 2014
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Arnaldur Indriðason - Mestaruusottelu
Kirjaston "viikon laina-aika" -pöydältä löysin viimeksi ilmestyneen, Mestaruusottelun. Kirjan lopussa Erlendur siirtyy liikennepoliisista rikospoliisiin, tämä kirja tapahtuu vuonna 1972.
Boris Spasski ja Bobby Fischer pelaavat taustalla shakin maailmanmestaruusottelua Reykjavikissa, ja poliisipari Marion Briem ja Albert selvittää teinipojan puukotusta.
Islanti on ihan kuin toinen planeetta. Katsoin Kansijuttu-sarjaa, ja se näytti ihan erilaiselle kuin Pohjoismaat yleensä. Joskus puhuttiin että Pohjoismaissa kuvatut dekkarit näyttää pelottavammalle kuin muualla maailmalla kuvatut, johtuuko samanlaisesta ilmastosta, valosta ja aika samannäköisistä ihmisistä. Sillä tavalla pelottavalle, että voisi vaikka tapahtua nurkan takana. Islanti ei tunnu samalle. Kaipa se maisema ja väestön pienuus on tehnyt siitä ihan omansorttisensa.
Eikä ihme, että Arnaldur on kerännyt palkintoja kirjoistaan. Tykkään niin siitä selkeästä ja realistisesta tyylistä, ei selityksiä eikä kukaan arvele mitään. Eikä kyllä tiedäkään muista mitään.
Enkä minä ole varma, onko Marion Briem mies vai nainen. Eikä siitä tunnu kukaan muukaan olevan ihan varma, siis kukaan henkilöistä, jotka tapaavat hänet ensimmäistä kertaa. Ja ilmeisesti ne, jotka tuntevat hänet, tietävät, muttei sitä kirjailija katsonut tarpeelliseksi kertoa. Enkä tiedä onko islannin kielessä sukupuolen erottavaa hän-pronominia, niin että miten se on alkuteoksissa esitetty.
(Ja minä inhoan äärettömästi ajatustakin että hen-pronomini leviäisi suomen kieleen.)
Boris Spasski ja Bobby Fischer pelaavat taustalla shakin maailmanmestaruusottelua Reykjavikissa, ja poliisipari Marion Briem ja Albert selvittää teinipojan puukotusta.
Islanti on ihan kuin toinen planeetta. Katsoin Kansijuttu-sarjaa, ja se näytti ihan erilaiselle kuin Pohjoismaat yleensä. Joskus puhuttiin että Pohjoismaissa kuvatut dekkarit näyttää pelottavammalle kuin muualla maailmalla kuvatut, johtuuko samanlaisesta ilmastosta, valosta ja aika samannäköisistä ihmisistä. Sillä tavalla pelottavalle, että voisi vaikka tapahtua nurkan takana. Islanti ei tunnu samalle. Kaipa se maisema ja väestön pienuus on tehnyt siitä ihan omansorttisensa.
Eikä ihme, että Arnaldur on kerännyt palkintoja kirjoistaan. Tykkään niin siitä selkeästä ja realistisesta tyylistä, ei selityksiä eikä kukaan arvele mitään. Eikä kyllä tiedäkään muista mitään.
Enkä minä ole varma, onko Marion Briem mies vai nainen. Eikä siitä tunnu kukaan muukaan olevan ihan varma, siis kukaan henkilöistä, jotka tapaavat hänet ensimmäistä kertaa. Ja ilmeisesti ne, jotka tuntevat hänet, tietävät, muttei sitä kirjailija katsonut tarpeelliseksi kertoa. Enkä tiedä onko islannin kielessä sukupuolen erottavaa hän-pronominia, niin että miten se on alkuteoksissa esitetty.
(Ja minä inhoan äärettömästi ajatustakin että hen-pronomini leviäisi suomen kieleen.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)