maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kirjoista ja lukemisesta

Olen tätä miettinyt jonkin aikaa, kirjablogia. Opin lukemaan nelivuotiaana, ja sen jälkeen ei ollut paluuta. Ei-lukeminen ei ole mahdollista kun siihen on kerran ruvennut.

Joskus lapsena pidin vihkoa, johon listasin lukemiani kirjoja, ja nyt kaduttaa, että jossain vaiheessa se jäi. Välillä olen muistellut jotain lukemiani kirjoja, joista muistan vain tunnelmia, yksittäisiä henkilöitä tai tapahtumia, ja ärsyttää ettei muista muuta. Ja onhan meissä kaikissa vähän luettelontekijää, listojen tekeminen on kivaa, jollain ocd-tasolla. Tässä blogissa enemmänkin listaan kuin analysoin, yritän kirjata ylös sen asian, minkä takia pidin tai en pitänyt.

Opiskelin englannin kääntämistä yliopistossa, ja luen englanniksi paljon. Brittiläinen ja anglo-amerikkalainen kirjallisuus ovat ne, jonne lukuvalinnoissani useimmiten ajaudun. Ehkä se on tyylikysymys, pidän enemmän siitä Hemingwayn nimiin laitetusta lakonisesta, suoraviivaisesta kerronnasta. Suomalaisesta kirjallisuudesta en muutamia poikkeuksia lukuunottamatta pidä, ja melkein kaikkia pohjoismaisia dekkareita suoraansanoen inhoan, paitsi Mankellin Wallandereja, Sjöwall&Wahlöön Beckejä ja Langin Wijkejä.

Jos pitäisi yhtäkkiä ottaa mukaan vain yksi kirja autiolle saarelle, niin se olisi John Fowlesin The Magus. Kesken en yleensä jätä kirjoja, muistan vain yhden kirjan, jolle kävi niin: Markiisi de Saden Justine. Ja saisi valita niin en olisi lukenut Brett Easton Ellisin American Psychoa tai Bram Stokerin Draculaa. Molemmista meni yöunet aikanaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti